Vastine keskustan
varavaltuutetulle
Keskustan varavaltuutettu kirjoitti Lapuan
Sanomissa seuraavasti: ” Keskustan
ollessa suurin puolue edellisillä valtuustokausilla, asiat sujuivat paremmin”.
Tämä lienee keskustalaisittain totta, eipä joskus takavuosina tarvinnut paljon
”vääntää” asioista, kun sai omien kesken sopia.
Onneksi Lapualla on jo jonkin aikaa ollut moniarvoinen
valtuusto, eikä millään puolueella ole yksinvaltaa.
Tänä moniarvoisena aikakautena keskustan kannatus on
laskenut Lapualla tasaisesti. Samaan
aikaan Lapua on kehittynyt positiiviseen suuntaan. Väkiluku on lisääntynyt,
kaupungissa rakennetaan paljon, on pääosin kattavat ja laadukkaat palvelut,
kaupunkilaiset ovat enimmäkseen tyytyväisiä elämäänsä ja yritykset ovat menestyneet
niin, että ovat voineet palkata väkeä töihin. Se näkyy meillä keskimääräistä parempana
työllisyystilanteena.
En edes yritä väittää, että Keskustan kannatuksen lasku
olisi jotenkin edistänyt Lapuan kehitystä, mutta eipä siitä ole haittaakaan
ollut.
Keskustalainen valtuutettu ja varavaltuutettu ovat kovasti
pelotelleet lapualaisia pakkokuntaliitoksella. Kuten on tuhanteen kertaan
todettu, Kokoomus ei aja pakkoliitoksia. Ei edes Virkkunen. Siksi asia on täysin meidän lapualaisten
omissa käsissä. Kannattaa myös muistaa, että kokoomuslaisina Henna Virkkunen ja
Jyrki Katainen kuuntelevat allekirjoittanutta ja muita kokoomuslaisia
valtuutettuja paremmin kuin keskustalaista valtuutettua.
Moniarvoisessa valtuustossa tarvitaan naisia ja miehiä,
nuoria ja vanhoja. Tarvitaan myös erilaisia aatesuuntauksia,
keskustalaisuuttakin. Mutta aivan erityisesti tarvitaan yhteistyötä ihmisten
kesken.
Kai Pöntinen
(kok)
kaupunginvaltuuston vpj
maakuntahallituksen vpj